tiistai 10. maaliskuuta 2020

Ihanan kiireistä arkea

Maaliskuu on alkanut vauhdilla. Ylipäätään tuntuu, että koko alkuvuosi on mennyt niin, että päivät vain kotoavat johonkin ja että olen reissussa vähän väliä. En rehellisesti sanottuna edes muista, milloin olisin kokenut tunnetta, että en tiedä, mitä tekisin tai että olisi tylsää. Siitä lienee useampi vuosi... 

Olen huomannut, että jos on välillä yksi päivä, johon en ole suunnitellut mitään, niin se vielä menee ihan hyvin ja osaan nauttia siitä, mutta useampi päivä on jo ihan tuskaa. Kaipaan ja tarvitsen sitä, että kokoajan tapahtuu jotakin.




Viime viikonloppuna olin perjantaina ja lauantaina Helsingissä ja sunnuntaina Tallinmontun markkinoilla. 

Perjantaina oli innovaatioryhmän kokoontuminen. Nuo kokoontumiset antavat aina hurjasti lisää virtaa ja intoa omaan tekemiseen. Ryhmässä on mukana kymmenkunta Oriflamelaista, jotka ovat todella taitavia omassa tekemisessään ja koen olevani etuoikeutettu saadessani nauttia heidän tietotaidostaan. 

Päivä oli jälleen erittäin inspiroiva. Juhlistimme myös jo vähän etukäteen naistenpäivää. Oriflame Suomen toimitusjohtaja Henrik Grannas tarjosi meille kuohuvaa ja antoi aivan ihania kukkiakin. I-ha-naa! 





Lauantaina oli Express-koulutus, johon menimme muutaman tiimiläiseni kanssa. Koulutus oli tarkoitettu kaikille kasvuhaluisille Oriflamelaisille. Meidänkin porukasta sinne olisi mielelläään lähtenyt enemmänkin porukkaa, mutta ikävästi oli päällekkäisiä suunnitelmia ja sairastumisia. 

Päivä oli kuitenkin aivan upea. Olin itse Express koulutuksessa ensimmäistä kertaa vuosi sitten ja sielä kirjoitin vihkooni: Tavoite: Director-taso. Ja siitä ei montaa kuukautta mennyt, kun tuo tavoite täyttyi. Oli ilo seurata, miten meidän tiimin naiset tekivät itselleen tavoitteet ja uskon vakaasti, että he ne saavuttavat. Kun on selvä suunnitelma ja tavoite, niin yleensä se toteutuu. 

Se, mikä Oriflamen koulutuksissa on todella upeaa sisällön lisäksi, on se, että ne ovat meille edustajille ilmaisia ja niissä on aina todella upeat tarjoilut. Ilmaiset koulutukset eivät todellakaan ole ihan itsestäänselvyyksiä ja minä ainakin arvostan niitä suuresti.





Sunnuntain vietimme tyttäreni Julian kanssa Tallinmontun markkinoilla. Esittelimme  ja myimme Oriflamen tuotteita. Minusta on ihanaa, kun Julia lähtee kanssani noihin tapahtumiin. Mukavaa yhteistä aikaa. Luulen, että heti kun Julialla ikä riittää, niin hänkin aloittaa Oriflame konsulttina <3 Ei tarvitse enää odotella kuin pari vuotta (ikäraja 16v).





Tämän viikon torstaina on taas jakson päätöspäivä Oriflamessa ja se tietää aina kiireisiä päiviä. Nautin niistä kuitenkin, sillä näissä jakson viimeisissä päivissä on aina tietty jännitys ja täpinä. Uskoisin, että meidänkin porukassa nähdään uranousuja, mutta katsotaan. Vielä on muutama päivä aikaa jännittää. 

Ihanaa uutta viikoa Sinulle!

pssst... Olen harkitsemassa uuden puhelimen hankintaa, kun nykyisen kamera ei täytä enää ollenkaan kriteerejäni. Ottaisin enemmän kuin kiitollisena vinkkejä vastaan suht edullisesta kännykästä, jossa ei heti lopu tila kesken ja jolla saa otettua hyviä kuvia ja videoita. Tämän postauksen kuvat on kännykälläni otettuja ja suorastaan kammottavan huonoja. Pahoittelen!

2 kommenttia:

  1. Ihanat tulppaanit! Sinulla onkin ollut monenlaista kivaa menoa. Kokeile ensihätään puhelimeen Lightroom kuvankäsittely appia. Perusversio on ilmainen ja sillä saa mukavasti ja nopeasti muokattua kuvia. Ei se tietysti korvaa hyvää kameraa, mutta huonommallakin otetuista saa ainakin vähän parempia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä <3 Kokeilen sitä heti! Tulppaanit ovat yksi minun suuri rakkaus kukista, ne on niin ihania kevääntuojia <3

      Poista