keskiviikko 22. tammikuuta 2020

Miniloma Holiday Club Saimaalla

Saatiin eilen päähämme lähteä extempore minilomalle Holiday Club Saimaalle puolisoni ja Taikan kanssa. Ei muutakun soitto ja huoneen varaus, kamat kasaan ja lähtö. Tämmöiset ihan yhtäkkiä päätetyt lomat on siitä kivoja, ettei tarvitse murehtia, että jos joku vaikka sairastuukin juuri ennen lähtöä. 

Yksi yrittäjyyden hyvä puoli on se, että voi tehdä tämmöisen pikalähdön lähes milloin tahansa. Sen kun lähtee vain.  Puolisoni on yleensä töissä, mutta nyt hänen vuorotteluvapaa on mahdollistanut myös hänen osallistumisen extempore lähtöihin.



Lomalle lompsis


Holiday Club Saimaa on meille tuttu paikka, jossa tulee käytyä aika usein. Käydään sielä kaksin puolison kanssa, keskenään lasten kanssa ja Special Stars-tiimiläisten kanssa. Tykkään, kun on tuttu paikka, jossa tietää, että kaikki toimii ja saa ystävällistä palvelua. 

Tämä ajankohta oli siitä kiva, kun tiedettiin, että porukkaa on todella vähän. Sai melko rauhassa pulikoida ja tiesi, että hotelli on muutenkin hiljainen. 


Rentoa matkustusta


Tämä oli Taikan ihan ensimmäinen kylpyläreissu. Oltiin puhuttu jo jonkun aikaa, että joskus mennään, joten hänellä oli isot odotukset reissun suhteen. Ja kyllä tyttö sitten nauttikin täysin siemauksin reissusta. 


Taukojakin on hyvä pitää matkalla ja halia vähän apinoita ruokailun lomassa


Ainoa kurja yllätys reissulla oli se, että lemppari ravintolamme O´Learys oli suljettu remontin takia. Kävimme sen sijaan pizzalla Classic Pizza Restaurantissa. Ilta alkoi olemaan jo sen verran myöhä, että Taika ei olisi enää jaksanut ravintolakäyntiä, etenkin kun hänelle ei oikein löytynyt mieleistä syötävää. Taika ei siis oikein ole pizzan ystävä.

Pizzat oli kuitenkin ihan super hyvät ja olisi riittänyt helposti puolikkaatkin. Joku ahmatti kuvitteli, ettei puolikkaalla pizzalle pärjäisi, mutta totesin jo heti pizzat nähtyäni, että väärässä olin...


Classic Pizza Restaurant


Ruokailun jälkeen menimme nauttimaan leikkihuoneesta, joka olikin mieluinen... En tiedä, että kumpi nautti siitä enemmän, Taika vai isi... 


Leikkihuone lapsille ja lapsenmielisille...


Olimme tällä kertaa vain yhden yön reissussa. Ehdittiin hyvin polskimaan, saunomaan ja viettämään aikaa yhdessä. Itsekin laitoin puhelimen äänettömälle ja kurkkailin sitä vain muutaman kerran viesteihin vastatakseni. Teki kyllä todella hyvää! 

Kieltämättä kaikilla oli lähdönhetkellä semmoinen fiilis, että oltaisiin voitu olla vielä toinenkin yö... Vähintään. 


Miniloma Holiday Club Saimaalla


Todennäköisesti seuraava reissu Saimaalle onkin taas tiimin kanssa. Nyt yövyimme hotellin puolella, mutta tiimireissuille vuokraan meille aina mökin, jossa voidaan rauhassa oleilla. Mökit on siitä kivoja, että voi mennä saunaan silloin, kun huvittaa ja viettää aikaa isommalla porukalla samassa paikassa. Ja mökit on niin lähellä kylpylää, että sinnekin on helppo hilppaista nauttimaan kylpyläpäivästä. 

Tiimin kanssa tosin seuraava yhteinen matka suuntautuu Lahteen reilun viikon päästä. Sielä on Oriflame Show ja lähdemme jo edellisenä iltana porukalla viettämään sinne aikaa. Yhteiset reissut on aina super kivoja, kun niissä kasvaa tiimihenki kohisten ja kaikki saavat itselleen uusia ystäviä <3 Oriflame Show´ta siis odotellessa... 

Kotihiirestä on kehittynyt melkoinen matka-Iita, khih. Itsestäni siis puhun. Ennen en tykännyt reissata mihinkään, mutta nykyään minusta on mukavaa päästä pienille matkoille. En kaipaa pitkiä matkoja, mutta tämmöiset pienet on juuri ihania arjen piristäjiä. 

Tykkäätkö Sinä matkustella?

5 kommenttia:

  1. Ihan parhaita tuollaiset ex tempore reissut! Ja tosi kiva paikka tuo Saimaa, oli kivaa silloin kun viimeksi oltiin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mie kans tykkään, ku ei tarvii etukätee stressailla, khih :D Joko aletaan suunnittelee uutta reissua Saimaalle? ;) <3

      Poista
  2. Mukavalle kuulostaa reissunne! Ihania tuollaiset pienet matkat!
    Nuo seudut siinä lähellä on tuttuja minulle. Isovanhempieni eläessä mummolani sijaitsi aika lähellä siinä. Itse olen syntynyt ja asunut ensimmäiset vajaa viisi vuotta myös siellä lähistöllä kolmessakin eri paikassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijaa, vai on nuo seudut niin tuttuja :) Sielä on kyllä tosi nättiä <3

      Poista
  3. Niin ne on <3 Kiitoksia <3 Ihanaa tammikuun loppua myös Sinulle <3

    VastaaPoista